RSLH - Rauman Seudun Lintuharrastajat ry

Linturetkikohteet - Rauma

 

Rauma, Kodisjoki, Otajärvi

Otajärvi on noin 5 km pitkä ja 1.5 km leveä monipuolinen lintujärvi, joka kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Osia alueesta valtio on ostanut, osia on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi (liikkumiskielto 1.5.-20.6.). Järven pohjoispää on matala, kasvillisuuden lähes täysin peittämä, mutta etelä-lounaisosassa on laajoja avovesialueita, jotka käsittävät noin 2/3 järven pinta-alasta. Linnustollisesti mielenkiintoisimmat alueet ovat järven pohjois- ja koillisosa. Etenkin järven eteläpäässä on runsaasti huviloita.

Linnusto
Pesimälinnustoon kuuluu 35 kosteikkolajia ja esimerkiksi vesilintuja pesii lähes 500 paria. Kaikki tavalliset puolisukeltajat, puna- ja tukkasotka ja härkälintu pesivät runsaina. Kaulushaikara, laulujoutsen, kurki, ruskosuohaukka ja pikkulokki ja viiksitimali kuuluvat myös pesimälinnustoon, samoin kuin naurulokki, kalalokki ja kuikka. Merihanhi pesi ensimmäistä kertaa 1997. Rantametsissä on muun muassa pikkutikkoja ja pyrstötiaisia. Luhtakana ja luhtahuitti ovat vakituisia yöhuutelijoita. Saalistamassa järvellä käyvät ainakin hiiri-, mehiläis- ja nuolihaukka sekä kalasääski. Keväällä pohjoisosan kallioilta voi seurata muun muassa hanhien, joutsenten ja vesilintujen muuttoa. Järvelle kerääntyy satoja vesilintuja huhtikuussa ja kahlaajia, etenkin vikloja ja suokukkoja, toukokuussa. Harvinaisuuksista on tavattu punajalkahaukka, pikkuhuitti muutaman kerran ja ruokosirkkalintu.

Ajo-ohje
Aja vt 8:aa Turkuun päin 17,4 km (vt 8:n ja vt 12:n risteyksestä). Seuraa lintutorniopasteita ja käänny itään tielle 12635. Risteyksessä opaste Kodisjoki 9, Ihode. GPS-koordinaatit: 6777791:3211819 torni , GPS-koordinaatit: 6778114:3211709 parkkipaikka ja GPS-koordinaatit: 6777387:3211118 Pyhäranta, Nuuskin venevalkama

Rauma, Unajanlahti

unajanlahtiUnajanlahden maatuva merenlahti on edustava fladaketju. Flada syntyy, kun maa hiljalleen kohoaa merestä. Merenlahden pohjukka, jonka yhdistää enää vain kapea salmi muuhun vesialueeseen, on flada. Unajanlahti on kokonaisuutena valtakunnallisesti arvokas luontokohde. Unajanlahdella on  lintutorni, ruovikkolintujen tähystyskoroke ja nuotiorinki. Alue on tarkoitettu pyöräretkikohteeksi. Torilta matkaa kertyy vain 9 km ja reitti kulkee Unajan arvokkaa kyläkulttuurimiljöön läpi. Kapasaarentien varressa on pysäköintilevike, jolla on vain muutama pysäköintipaikka.

Linnusto
Unajanlahdella pesi vuonna 1998 noin 290 vesilintuparia 16 lajista. Parimäärät ja vesilintutiheys vastaa parhaiden lintuvesiemme tasoa. Ruoikon pesijöitä ovat mm. ruskosuohaukka ja luhtakana ja alue oli 1990-luvun alussa viiksitimalin, ruoikoittemme uudistulokkaan, sillanpääasema Satakunnassa.. Alue on muuttoaikoina Rauman seudun huomattavin kahlaajien ruokailualue.

Ajo-ohje
Käänny vt 8:lta Pyhärannantielle (risteykseen matkaa vt 8:n ja vt 12:n risteyksestä 6,9 km). Aja 1000 m ja käänny Kapasaarentielle. Aja 200 m ja käänny oikealle. Aja 100 m ja jätä auto tien oikealla puolella olevalle levennykselle. Maanomistajan toivomuksesta autoja ei saa jättää muualle kuin niille varatuille paikoille. Kapasaarentieltä on viitoitus tornille. GPS-koordinaatit: 6786712:3203126.

Rauma, Lappi, Kauklainen

Kauklaistenjärvi on ruovikoitunut ja sen linnusto on tyypillistä umpeen kasvavan matalan järven lajistoa. Järvellä pesii runsaasti esimerkiksi härkälintuja, tukkasotkia ja nokikanoja. Ruovikossa taas viihtyvät mm. ruskosuohaukka ja kerttuset. Parasta aikaa tornilla ovat kevät ja syksy. Lintutorni on kuusi metriä korkea ja sinne mahtuu kerrallaan kahdelle tasolle noin 15 siivekkäiden seuraajaa. Huomaathan, että pysäköintijärjestelyt ovat muuttuneet keväällä 2013. Kauklaistenjärven lintutornin  paikoitus ja infopiste löytyvät Kauklaisten koulun entiseen pihapiiriin kuuluneelta alueelta vasemmalta puolelta. Uusi pysäköintipaikka on merkitty pysäköintimerkillä.

Ajo-ohje
Aja Raumalta vt 12:ta n. 14,5 km Huittisiin päin. Seuraa lintutorniopasteita ja käänny oikealle tielle nro 12659 kyltin Kauklainen 4, Kodisjoki 13 mukaan. GPS-koordinaatit: 6785835:3218486.

Rauma, Kylmäpihlaja

Kylmäpihlaja

Kylmäpihlaja on ulkosaariston majakkasaari (9 ha). Saari on ihanteellinen muuton tarkkailupaikka ja varsinkin syksyisin majakan valo houkuttelee pikkulintuja saaren kataja- ja tyrnipensaisiin. Saarella pesii paljon merilintuja kuten lapintiiroja, karikukkoja ja haahkoja. Saarelle pääsee kesäisin Poroholmasta Rauman saaristokuljetuksen veneillä.

 


www-sivut: Waumedia